Yhdenvertaisuussuunnitelma yrityksiin 2015

Yhdenvertaisuussuunnitelma ottaa huomioon kaikki yhdenvertaisuuslaissa mainitut tekijät

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä muun muassa iän, alkuperän, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella

Sekä yhdenvertaisuuslaki että tasa-arvolaki uudistuivat 1. tammikuuta 2015. Molempiin lakeihin tuli merkittäviä uudistuksia.

Työyhteisöjen kannalta tärkeimmät uudistukset liittyvät työpaikkojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun.

Yhdenvertaisuussuunnitelma tuli lakisääteiseksi

Työnantajilla on vuoden alusta asti velvoite tehdä työyhteisön henkilöstöpoliittinen yhdenvertaisuussuunnitelma. Jo aiemmin työnantajilla on ollut tasa-arvolain mukainen velvoite tehdä työyhteisön henkilöstöpoliittinen tasa-arvosuunnitelma sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Lisäksi julkisella sektorilla on jo aiemmin ollut velvollisuus yhdenvertaisuussuunnitteluun.

Velvoitteet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekoon koskevat työnantajia, joiden palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä. Uudesta velvoitteesta tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma säädetään yhdenvertaisuuslain 7 §:ssä:

    7 § Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
    Työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja työpaikan tarpeet huomioon ottaen kehitettävä työoloja sekä niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Edistämistoimenpiteiden on oltava toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.
    Työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Edistämistoimia ja niiden vaikuttavuutta on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa.

Ensimmäinen yhdenvertaisuussuunnitelma tulee tehdä viimeistään kahden vuoden kuluessa lakiuudistuksesta, eli vuoden 2016 loppuun mennessä.

Yhdenvertaisuus kattaa monia tekijöitä

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaissuusuunnitelma edistää yhdenvertaisuutta näihin tekijöihin liittyen.

Tasa-arvolaki kieltää syrinnän sukpuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukpuolen ilmaisun perusteella

Myös tasa-arvolain työnantajaa koskevat velvollisuudet uudistuivat. Tasa-arvolaki kieltää nyt myös syrjinnän perustuen sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan kunkin omaa kokemusta sukupuolestaan. Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan sukupuolen tuomista esiin pukeutumisella, käytöksellä tai muulla vastaavalla tavalla.

Tasa-arvolainmuutoksen tarkoituksena on ennen muuta turvata sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeutta elää ilman pelkoa syrjinnästä. Samalla sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvän syrjinnän ennaltaehkäisy parantaa kaikkien mahdollisuuksia kokea ja ilmaista sukupuoltaan vapaammin.

Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ennaltaehkäisy kielletään tasa-arvolain 6 c §:ssä:

    6 c § Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ennaltaehkäisy
    Viranomaisten, koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusta tai opetusta järjestävien yhteisöjen sekä työnantajien tulee ennaltaehkäistä sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.
    Edellä 1 momentissa tarkoitettu velvoite tulee ottaa huomioon oppilaitoksen ja työnantajan 5 a ja 6 a §:n mukaisia tasa-arvosuunnitelmia valmisteltaessa ja tasa-arvoa edistävistä toimenpiteistä päätettäessä.

Työpaikan tasa-arvosuunnitelman tulee siis sisältää toimenpiteitä, joilla ennaltaehkäistään syrjintää sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella.

Lisäksi tasa-arvolain uudistuksessa täsmennettiin työnantajan velvoitetta tehdä palkkakartoitus.

Uudistuksia myös viranomaisille ja oppilaitoksille

Edellä kerrottujen työnantajien velvollisuuksien lisäksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeihin tuli muutoksia myös koulutuksen järjestäjille ja viranomaisille, joiden tulee henkilöstöpoliittisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäksi edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta myös toiminnoissaan ja palveluissaan. Viranomaisen tulee tehdä toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnitelma. Lisäksi merkittävä muutos on, että toiminnallisen tasa-arvosuunnittelun velvoite laajeni koskemaan myös perusopetusta.

Lisätietoa lakiuudistuksista

Oikeusministeriön tiedote 30.12.2014: Uusi yhdenvertaisuuslaki voimaan ensi vuoden alusta
Sosiaali- ja terveysministeriö: Tasa-arvolain uudistus -lakihankkeen sivusto
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 17.12.2014: Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait muuttuvat vuoden 2015 alusta
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 30.12.2014: Transihmisten syrjintäsuoja tasa-arvolakiin

Yhdenvertaisuuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325
Tasa-arvolaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609

Lue myös womin uudempi uutinen lakiuudistusseminaarista

Kategoria(t): Suomen tasa-arvouutiset Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.