Stadin ammattiopiston paneelikeskustelu avasi tasa-arvoviikon

Stadin ammattiopiston tasa-arvoviikko käynnistyi 20.3. innokkaalla kesustelulla, johon oli kutsuttu opiskelijoiden lisäksi kansanedustaja Silvia Modig, tasa-arvovaltuutettu Jukka Marianvaara sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä. Keskustelussa esille nousivat esimerkiksi seksuaaliseen häirintään puuttuminen, sekä sukupuolen moninaisuus.

Paneelin osallistujat vasemmalta oikealle: Jukka Marianvaara, Kirsi Pimiä, Johanna Heikkinen (paneelin vetäjä), Dominic Ortju, Silvia Modig ja Henkka Remes

Irti sukupuolistereotypioista

Yksi sukupuolten eriytymistä eli sukupuolisegregaatiota tuottava mekanismi on sukupuolistereotypioihin nojaava ajattelu.

Silvia Modig puhui etnisen tausta ja sukupuolen mukaan tapahtuvasta segregaatiosta. Esimerkiksi nuorilta somalinaisilta kuulee, että heitä ohjataan usein pelkästään lähihoitajan ammattiin. “Vaikka juuri ammatinvalintavaiheessa nuorta pitäisi kannustaa löytämään koko potentiaalinsa!”

Stadin ammattiopistolla pelialaa opiskeleva Dominic Ortju toi esille pelialan sukupuolistereotypiat. Itse pelihahmoja ja niiden sukupuolen ilmaisua tulisi voida monipuolistaa. Stereotypioiden purku ei aina ole helppoa: esimerkiksi pelin naiskäärmettä luotaessa keskustelu kääntyi siihen, kuinka isot rinnat käärmeellä tulisi olla.

Turvalliset vessat ja syrjimättömät lomakkeet

Kaikki panelistit olivat yksimielisiä, kun kysyttiin tulisiko naisten ja miesten vessojen olla erillään vai ei. Tärkeintä panelistien mielestä on, että vessat ovat turvallisia kaikille.

Henkka Remes toi esille, että sukupuolikoodatut vessat ovat yksi sukupuoleltaan moninaisille häirintää aiheuttava asia. Usein helpoin ratkaisu tähän ovat wc:t, joita ei ole sukupuolikoodattu.

Samoin panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että sukupuolta kysyttäessä lomakkeissa tulee olla enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa. Sukupuolta ei myöskään tulisi kysyä turhaan.

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Marianvaara toi esille, että kysyttäessä sukupuolta saatetaan saada tärkeää tilastotietoa sukupuolten eroista. Hänenkin mukaansa vaihtoehtoja tulisi kuitenkin olla enemmän kuin kaksi.

Miten häirintään puututaan?

Paneelistit keskustelivat myös seksuaalisesta häirinnästä, joka on noussut otsikoihin #metoo liikkeen myötä.

Kirsi Pimiän mukaan #metoo -aalto on ollut siinä mielessä tärkeä, että sen avulla on pystytty rikkomaan tabuja ja keskustelemaan häirinnästä.

Dominic Ortju esitti tasa-arvovaltuutettu Jukka Marianvaaralle kysymyksen siitä, miten ennaltaehkäisevän häirintään puuttumisen ja koulutuksen voisi tehdä pakolliseksi oppilaitoksille.

Marianvaara myönsi, että ennaltaehkäisevä puuttuminen ei nyt ole pakollista, mutta kertoi silti vinkkejä siitä, miten opiskelijat voivat luoda painetta koulun suuntaan ottamalla asian esille. Tasa-arvovaltuuten sivuilta löytyy yhä esimerkiksi ei meidän koulussa -kampanjan materiaali. Jatkossa tietoisuutta voisi lisätä jos koulutus saataisiin osaksi opetussuunnitelman perusteita.

Oppilaitosten kanssa yhteistyössä toimivien työpaikkojen vastuu

Panelistit toivat esille, että oppilaitos voisi edellyttää työpaikoilta tiettyjä standardeja silloin kun opiskelijoita lähetetään työssäoppimisjaksoille.

Silvia Modigin mukaan olisi tärkeää, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuisivat myös työharjoittelussa. Juuri työelämässä aloittavat nuoret ovat heikoimmassa asemassa, koska eivät vielä tunne oikeuksiaan työelämässä. Siksi olisi erityisen tärkeää, että koulu tukisi heitä ja kantaisi vastuuta myös opiskeluun liittyvistä työharjoitteluista.

Lisätietoa

Paneelikeskustelun tallenne on katsottavissa osoitteessa mediastadi.fi

Keskiviikkona ja torstaina Stadin ammattiopiston tasa-arvoviikko jatkuu, kun Frida Ensemble esiintyy eri toimipisteissä. Ohjelman aikataulu löytyy Stadin ammattiopiston sivuilta.

Stadin ammattiopiston tasa-arvoviikko järjestettiin osana SEGLI tasa-arvon edistäminen ja segregaation lieventäminen koulutuksessa ja työelämässä -kehittämishanketta. Hankkeesta voit lukea lisää nettisivuilta kaikkienduuni.fi. Hankkeen toteuttajina ovat WoM Oy ja Koulutusavain Oy, ja hanke toimii yhteistyössä valittujen oppilaitosten kanssa. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta ja sosiaali- ja terveysministeriöstä.

This entry was posted in WoMin uutiset. Bookmark the permalink.